Yhteystiedot

landen@live.fi

135

Tue vaalikampanjaa!

129650-92064

maria_landn_pieni.jpgMaria Landén

Kansanedustajaehdokas 2011, PS

Olen 24-vuotias paljasjalkainen helsinkiläinen - perus suomalainen.

Olen suorittanut peruskoulun Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa, opiskellut pari vuotta lukiossa, sekä kaupallista alaa. Koskaan en ole koulun penkillä viihtynyt, vaan olen enemmän tekevää ja menevää tyyppiä. Siitä syystä valitsinkin työnteon koulun sijaan. 

Työelämässä kokemusta olen kartuttanut lähes viisi vuotta kaupanalalla ja tällä hetkellä työskentelen vakuutuskäsittelijänä. Pienestä pitäen on opetettu, että töitä pitää tehdä, jotta pystyy elättämään itsensä. Hyvin on oppi mennyt perille, sillä saan kylmiä väreitä kun kuulen jonkun istuvan kotona "kun työt ei nyt vaan huvita" -asenteella olettaen, että kyllä viimekädessä valtio elättää

Nyt elämä on kuljettanut minut siihen pisteeseen, että on aika tarttua uusiin haasteisiin. Koen, että olen sekä valmis, että kykenevä vaikuttamaan siihen, miten maassamme asioita hoidetaan. Haasteet, ongelmien ratkominen ja asioiden eteenpäin vieminen ovat minulle elämän suola. Kun on ongelma, se nostetaan pöydälle ja hoidetaan pois päiväjärjestyksestä.

 

Miksi pyrin Eduskuntaan?

Minulla on kova halu ja tahto vaikuttaa. Olen sisukas suomalainen puurtaja, joka haluaa luoda sellaisen yhteiskunnan, joka on oikeudenmukainen, turvallinen ja isänmaallinen. Haluan saada kansan sekä oman ääneni kuuluviin. Nyt loppu poliitikkojen turhan puhuminen, asioille on tehtävä jotain. Nuoresta iästäni huolimatta lähdin ehdokkaaksi, koska uskon, että voin tuoda tuoretta, tulevaisuuteen katsovaa näkökulmaa päätöksentekoon. 

Jälkitunnelmia

Keskiviikko 27.4.2011 klo 13:25 - Maria Landén

Nyt on kulunut reilu viikko vaaleista ja alkaa taas palautumaan arkeen. Viime keskiviikkona julkaistiin lopulliset tulokset ja sieltä tuli minulle vielä 24 ääntä lisää, eli lopulta sain ääniä yhteensä 1663! Haluan kiittää teitä kaikkia tästä saamastani huikeasta kannatuksesta ja luottamuksesta. Te annoitte ainoan äänenne ja uskoitte minuun. 

Tämä tulos oli minulle sinänsä suuri yllätys, erittäin positiivinen sellainen. Olin ensimmäistä kertaa ehdolla ja erittäin pienellä budjetilla. Tässä kohtaa haluan vielä kerran kiittää myös niitä, jotka tukivat kampanjaani taloudellisesti, KIITOS!
Odotukseni kannatukseni suhteen olivat paljon pienemmät kuin lopullinen tulos. Näissä vaaleissa kuitenkin selvästi huomasi sen, että kansa oikeasti halusi nuoria, uusia tulokkaita eduskuntaan tuomaan tuoretta näkökulmaa ja päättämään meidän yhteisistä asioista. Nuoria myös meni läpi ja siitä olen hyvin tyytyväinen. 
Ennen vaaleja tuli kierrettyä useissa eri kaupunginosissa keskustelemassa erilaisten ihmisten kanssa. Oli ilo huomata, että riippumatta iästä, elämän lähtökohdista tai asuinalueesta, meitä kaikkia puhututti ja huolestutti samat yhteiskunnalliset ongelmat ja asiat. Paljon oli myös nuoria politiikasta kiinnostuneita liikkeellä. Käytiin hyviä keskusteluita ja paljon myös opittiin uutta. 
Kokonaisuudessaan vaalityö oli erittäin mielenkiintoista ja antoisaa. 
Helsingistä Perussuomalaisista eduskuntaan pääsi kolme ehdokasta, ajamaan yhteisiä asioitamme.
Onnittelut vielä kerran Jussi Halla-Aholle, Tom Packalénille ja Juha Väätäiselle. Me luotamme ja uskomme siihen, että nämä edellämainitut herrat tekevät kovaa työtä uudistaakseen nykymuotoista politiikkaa. Kaikkiaan saimme eripuolilta Suomea yhteensä 39 edustajaa. Onnea ja menestystä kaikille.
Hieno saavutus!
Näin vaalien jälkeen on saanut lukea paljon erilaisia keskusteluja nettipalstoilta. Perussuomalaisten vaalivoitto tuli ilmeisesti monelle yllätyksenä. On ollut surullista lukea, kuinka ihmiset lietsovat eräänlaista vihaa Perussuomalaisia ja heidän äänestäjiään kohtaan. Omalta osaltaan on kyllä lehdistökin osallistunut tähän propagandaan. Ikäväkseen on joutunut toteamaan, ettei monet kansalisista arvosta maassamme vallitsevaa demokratiaa, ainakaan silloin, kun se ei heitä itseään miellytä. Harva näihin vihamielisiin kirjoituksiin osallistuvista kuitenkaan perustaa tietoansa mihinkään faktaan tai pysty perustelemaan kantaansa loogisesti. Kansa on puhunut ja sillä mennään, ainakin seuraavat neljä vuotta. Jos sen jälkeen on vielä kritisoitavaa, niin voi asioita katsoa uudestaan. Ihmeitä tuskin tapahtuu, mutta uskon, että paljon hyviä uudistuksia tullaan tekemään. 
Iloisissa tunnelmissa kuitenkin jatkamme eteenpäin ja tästä se työ vasta alkaa. Omalta osaltani, alan jo valmisautumaan ensi vuonna pidettäviin kunnallisvaaleihin.
 
Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille! :)

Ei kommentteja.

Kiitos kaikille äänestäjilleni!

Maanantai 18.4.2011 klo 11:11 - Maria Landén

Sydämmelliset kiitokset kaikille minua äänestäneille mahtavasta, mieltä lämmittävästä 1639 äänestä! 

Olen enemmän, kuin tyytyväinen tulokseen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ensi vuonna järjestettäviin kunnallisvaaleihin. Jatkossa aion kirjoittaa blogiini enemmän ajatuksistani ja tavoitteistani politiikassa. Lisää tunnelmistani koskien näitä vaaleja, kirjoitan tämän viikon aikana.

Onnea vielä kaikille Perussuomalaisille ehdokkaille, tukijoukoille ja äänestäjille vaalivoitosta! 

 

 

Ei kommentteja.

Loppukiri

Tiistai 12.4.2011 klo 9:59 - Maria Landén

Hei kaikille!

Tänään on viimeinen mahdollinen päivä käydä äänestämässä ennakkoon. Seuraavan kerran voi sitten äänestää taas sunnuntaina 17.huhtikuuta.

Minua voi äänestää helsingin vaalipiirissä numerolla 135 !

Nyt kaikki äänestämään, että saadaan muutosta nykyiseen !

Kaikille kollegoille haluan toivottaa kovasti tsemppiä loppurutistukseen.

Ei kommentteja.

Vaalikuumetta

Lauantai 2.4.2011 - Maria Landén

Hyvät ystävät, kannattajat ja epäilijät, nyt on enään pari viikkoa vaaleihin ja tunteet kuumenee. Tässä välissä haluan kiittää kaikesta saamastani tuesta ja kannatuksesta.

Näin vaalikiireiden keskellä, iski tietysti kova flunssa ja jouduin jättämään tänään menot väliin, huomenna sitten koitetaan päästä Hakaniemen markkinoille! :) 

Vielä on hetki aikaa, joten viedään yhdessä Perussuomalaiset vaalivoittoon!

32 kommenttia .